Kissan talvi

Ulkona on lunta ja kylmää. Usch, tassut kastuvat. Pupu-kissa piipahtaa rappusilla ja joskus harvoin se tassuttelee autotallin nurkalle merkkaamaan reviiriään. Kaikkein mukavinta on maata patterilla. Rahille patterin viereen mahtuu oikein hyvin.

Tai ainakin melko hyvin...Siilitalo emäntä voi lukea kaikessa rauhassa talvirunoja. Kissa kuorsaa rahilla.

Lokakuussa on levättävä

Lokakuu. Pimeää ja sateista. Pihalla ei liiku enää siilejä. On täydellinen siilihiljaisuus. Pupu-kissa ei halua enää ulkoilla. Se makaa laatikossa, kassissa, maton alla, komerossa ja vuodevaatteiden seassa. Joskus kissa laittaa tassun silmilleen ja muistelee kaiholla lämmintä kesää, kun pystyi makoilemaan tuntikausia auringossa. Se näkee unta mehiläisistä, joita se kesällä jahtasi. Äkäisiä piikkejä olisi pitänyt varoa. Alaleuka oli  paisuksissa toista viikkoa. Kissa murisee unissaan, piikki tuntuu vieläkin leuassa.

Pupu-kissa ei pidä sateisesta lokakuusta. Se inhoaa sitä, että tassut likaantuvat. Niiden puhdistaminen vie aikaa. Puppu ei pidä myöskään tuulesta, joka kolisuttelee talon nurkissa. Autotallin suunnaltakin kuuluu kummallista ääntä. Tammenterhot paukuvat peltikatolla kuin pommit. Huh, parempi pysyä sisällä. On levättävä ja muisteltava kesää.

Talvimajassa on vuokralainen

Viime viikolla otin yhden siilin, Mustaselän, sisälle punnitukseen ja valokuvaan.  Siili ei pelännyt eikä ujostellut. Se vaan katsoa tapitti iloisesti.

Tänään, kun tulin illansuussa kaupasta,  Mustaselkä kurkisteli autotallin nurkalla. Se oli matkalla talvimajaan, jonka täytin toissa viikolla heinillä. Onpa mukavaa saada vuokralainen!

Illalla ravintolassa oli kolme ruokailijaa. Sateeton ilta on houkutellut viimeiset tankkajat ravintolaan. Ruokalistalla on tänään liotettuja kuivanappuloita terästettynä ruokaöljyllä ja maapähkinämurskalla. Bon apetit!

Syksy ja syksyn huolet

Taas kerran pihamaalla vipeltää pikkuruisia siilejä, ihan poikasia. Yksi kävi punnituksessa parisen viikkoa sitten ja on ollut seurannassa sen jälkeen. Paino vaan ei lähde nousuun. Nyt Eemeli-siili on tehohoidossa. Eemelillä on painoa vain 266 grammaa, joten ei ole siilistä vielä moneen viikkoon horrostajaksi.

Eemeli asustaa varastossa pahvilaatikossa, jossa on heiniä ja pehmeitä kankaita. Mukavista oloista huolimatta siili päätti lähteä karkuteille. Kun Siilitalon väki kotiutui kaupunkireissulta, Eemeli makasi villavaatteiden seassa. Lämmin huivi onkin nyt sitten uudessa korkealaitaisessa laatikossa makuualustana. Nuku hyvin Eemeli mutta muista syödä aina välillä.

Ikävä tulee

Kun syyshortensiat kukkivat, kesä alkaa olla ohi. Kesä on tullut valmiiksi. Kuulaat elokuun aamut ovat ihania! Syksyn kuulaus, värikkäät puut ja mausteena haikeutta. Siilejä tulee ikävä. Se on pakko myöntää.

Elokuussa siilejä on näkynyt Siilitalon pihassa tosi vähän. Ei ole ruuhkaa ravintoloissa. Ei tarvita monia kattauksia. Tähän aikaan liikkuville siileille on tarjottava parasta mitä kaapista löytyy eli maapähkinärouhetta, öljyistä kissanruokaa jne. Liotettujen kuivanappuloiden joukkoon lorautan öljyä, jotta siilit saavat mahdollisimman ravitsevaa ruokaa. Aikaa on enää kovin vähän kylmiin öihin ja huurteisiin aamuihin. Syökää, syökää siilit!Tämä reipas siili painaa jo 500 g.

                                                      

Syksyä ilmassa

Kesä käänsi syksylehden esiin. Tällä viikolla on ollut vähän epävakainen sää. On satanutkin aika paljon. Mutta parhaiten syksyn lähestymisen huomaa siitä, että siilit vähenevät pihamaalta. Vielä viime viikolla siiliravintolassa oli täysi hulina. Siililomittaja viestitti ravintolakahinoista ja kärsimättömistä asiakkaista. Tällä viikolla vain muutama piikkitakki on käväissyt ruokakupilla. Missä ovat Ontuva Eriksson ja Töpöjalka? Joko ne ovat lähteneet etsimään talvipesää?

Heinäkuun lopun sateisena iltana kissan raapimispuun alaosa kelpasi tilapäiseksi majapaikaksi Grillimestarille. Se katsoa killitti tovin sadetta mutta asettui lopuksi kyljelleen ja nukkui sateen ajan.

Vettä!

Kylmä pohjoistuuli on puhaltanut monena päivänä. Hyrr. Siilejäkin on ollut liikkeellä tavallista vähemmän. Muutama rohkea siili on pitänyt piikkitakista kiinni ja kipittänyt kovaa vauhtia ravintolaan, pikainen ruokailu ja takaisin pesän lämpöön.

Tänä kesänä olen lisännyt Siilitalon pihalle juomapisteitä. Muovisista jäätelö- ja keksirasioista saa tehtyä oivallisia juoma-astioita.

Pupu-kissa vahtii silmä kovana, ettei lokki häiritse ruokailijaa

Kuvia

En kyllä jaksa syödä enää yhtään!

Siilinainen teki meille terassin lumikolasta. Syö nyt vaan!

Älä nyt aina kuvaa! Jalkakin on kipeä.

Olen VIP! Ruokaa joululautaselta.

Tungosta!

Uusi tulokkaita riittää Siilitalon pihalla. Eilen oli ennätysvilkas ilta - kaikkiaan siiliravintolassa oli 13 ruokailijaa.

Oli pakko avata tilapäiskuppilakin, etteivät tappelut olisi yltyneet ihan mahdottomiksi. Kuppila syntyi pikavauhtia naapurin bassokotelosta, joka oli menossa kaatopaikalle.

Grillimestari on ilmeisesti saanut naapurissa grillimakkaraa, koska se ei huoli mitään muuta ruokaa. Kiukkuisesti tuhisten se jatkoi matkaa, kun meillä ei ollut tänään makkaraa.

Turkoosi on saanut jossakin pihassa kylkimerkin. Turhan ison minun mielestäni. Toisaalta olen iloinen, että muutkin ruokkivat siilejä tällä alueella. Syömässä käyvät myös Ontuva Eriksson ja Töpöjalka. Hyvin näyttävät molemmat siilit pärjäävän, vaikka takajalassa vamma onkin.


Pupu seuraa siilivilinää hiukan ihmeissään.

Reviiritaisteluja

Alkuviikosta Siilitalon pihassa järjestettiin siilien kokoontumisajot. Siilejä tuli pusikoista, autotallin takaa ja kukkapenkeistä. Joka puolella vilisti siilejä. Kaikkiaan niitä oli kahdeksan tai yhdeksän. Ravintoloiden nurkilla oli kovia yhteenottoja. Seurasin yhtä sinnikästä taistelijaa. Se oli pienempi kuin muut urokset mutta se kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Takajalka oli outo tynkä ja se ontui tosi pahasti.

Seuraava iltana otin tappelupukarin lähempään syyniin. Takajalasta puuttuivat varpaat kokonaan. Jalka oli tulehtunut ja verinen. Siili nukkui autotallissa heinäpesässä yön yli ja seuraavana aamuna se sai antibioottipiikin pieneläinklinikalla. Siilin piikkitakki oli jo kulunut ja vähän nuhju. Tappelijalla on ikää melkoisesti.

Syy siilien vaellukseen selvisi, kun näin naapurin pihaan ilmestyneen isoja lavoja. Puutarhaa on raivattu iltaisin monen miehen miehen voimin. Trimmerit surisevat ja siilit ovat muuttaneet paniikissa Siilitaloon. Oliko trimmeri vienyt Tappelijalta varpaat? Pari iltaa Siilitalon pihasta on taisteltu mutta nyt on jo rauha maassa. Vain vakiojengi on jäljellä. Onneksi naapurin pihasta häädetyt siilit jatkoivat matkaa. Ei pienessä pihassa voi olla liikaa siilejä.

Ontuva Eriksson odottaa parempaa palvelua kuin muut. Se ilmestyy klo 22.30 porraspäähän säälittävästi ontuen. Se syö ja kellahtaa nukkumaan toviksi. Vaan viimeisintä potilas ei ole näkynyt. Toivon mukaan se selviää töpöjalallaan.

Ontuva Eriksson

Viime viikonloppuna Siilitalon pihamaalle tuli kaksi ontuvaa siiliä. Toisen siilin takajalka oli joutunut ilmeisesti siimaleikkuriin, eikä siiliä voitu pelastaa. Sen sijaan Ontuva Eriksson on käynyt viikon ajan ravintolassa syömässä. Meno on ollut hiukan horjahtelevaa, kun takajalka on tulehtunut. Eilen siili oli mennä nenälleen, joten nappasin sen kiinni ja laitoin siilisairaalaan. Siili sai äsken antibioottipiikin ja kipulääkettä. Kaupungin eläinlääkäri hoitaa siilit niin hienosti. Asiakas tosin oli hiukan säikkynä eikä avautunut kerältä lainkaan.
Siili huilasi tovin lääkärireissun jälkeen ja lähti sitten jatkamaan matkaa. Meno oli jo hiukan reippaampaa kuin eilen.

Pupu portsarina

Pupu-kissa istuu aina silloin tällöin siiliravintolan katolla. Se tarkkailee ympäristöä ja vahtii, ettei naapurin mummon kissa tule meidän pihaamme. Siinä samalla se voi vähän seurata, ettei siiliravintolassa ole järjestyshäiriöitä. Ravintolassa on suhteellisen vilkasta. Ainakin viisi siiliä käy säännöllisesti ruokailemassa.

Saana-siili, joka vietti talven Siiliemon luona Kokkolassa, on jäänyt asustelemaan lähistölle. Se tulee joka ilta rappusten viereen pitkä nenä vipottaen odottamaan ruokaa. Luvattoman usein tulee annettua sille herkkupaloja. Hemmottelen sitä...

Yksi emosiili kulkee peräpää maata viistäen. Katajan alla olevaan siilitaloon on ilmestynyt kulkuaukko kuivista lehdistä. Jossakin vaiheessa pihapiiriin ilmestyy pieniä siililapsia. Tuskin maltan odottaa!

Siilit ovat palanneet

Kesän vihreys puhkesi yllättävän nopeasti. Lämpöaallon myötä Siilitalon pihalle ilmestyivät myös siiliit. Tuttuja siilejä: Valkoselkä, Mustaselkä, Nättinaama ja eilen myös Polkupyöränkorjaaja. Polkupyöränkorjaaja on edelleen pitkäraajainen ja peloton. Se kipitti perässäni ympäri pihaa, kun vein ruokaa siiliravintolaan. Valkoselkä halusi syödä omassa rauhassa kukkapenkin suojassa.

Nyt on tulossa kylmä yö ja ravintolassa on ollut vilskettä. Toinen kattaus jo menossa. Ruokalistalla on liotettuja kissannapuloita ja halpaa kissan märkäruokaa sekä raikasta vettä. Hyvin tuntuu maistuvan mutta aina välillä siilit ottavat mittaa toisistaan.  Pelottomasti ne myös juoksentelevat kadun yli naapurin tontille huilimaan. Pitäisikö hommata Varokaa siilejä -liikennemerkki? Varokaa lapsia -merkki kadulla jo onkin.
Eilen illalla yksi siileistä taintui ravintolan ovelle. Hanskat kädessä kannoin sen katajan alle heinäkasaan nukkumaan. Reppana oli aivan puhki. Taisi olla ensimmäinen kunnon ateria tänä kesänä.



Ja  Pupu seuraa pihan elämää silmä kovana.

Poikasiili nimeltä Saana

Kokkolasta tuli puhelu vappuaattona. Siiliemo ilmoitti, että Saana-siili oli herännyt talvihorroksestaan. Koska yöt ovat olleet tosi kylmiä, kotiuttamista siirrettiin viikolla. Tiistai-iltana Siilitalon väki lähti sitten hakemaan siiliä kotiin.

Talven aikana Saana oli tankannut reippaasti, sillä paino oli noussut lähes 200 g! Siili ei arastellut yhtään, kun sitä punnittiin eikä mennyt kertaakaan kerälle. Matka taittui mukavassa muovilaatikossa omien heinien keskellä. Siilitalon nurkalle nostettiin talvehtimispesä, jossa sisustuksena omat turpeet ja heinät. Ensimmäisenä iltana siiliä ei näkynyt pihamaalla mutta eilen Saana jo etsi ruokaa nurmikolta ja ihmetteli, miten siiliravintolaan pääsee sisälle. Kävin vähän opastamassa ja pian ravintolasta kuuluikin tyytyväinen massutus.Saanan majan vieressä on myös yksityinen ruokintapiste. Sieltä katoavat vain herkut, liotetut kissanraksut jäävät syömättä. Mokoma nirsoilija :-)

Vappu on tehty orvokeista

Vappuaaton hyvä uutinen tuli Kokkolasta. Saana-siili oli vähitellen ruvennut heräilemään talvihorroksesta. Pian on kotiinpaluun aika.

Siilitalon pihalla on jo liikuskellut ainakin yksi siili. Nättikasvoinen Sanni tuli kutsusta esiin naapurin autotallin takaa viikko sitten. Sanni ujosteli, kun vein lautasellisen kissanruokaa pensaan juurelle mutta pienen ujostelun jälkeen alkoi kuulua valtava maiskutus. Aasialaisittain syövä Sanni oli kohtuullisen hyvässä kunnossa talven jälkeen.

Tänään toinenkin siiliravintola sai uuden sisäänkäynnin. Nyt ovelat harakat eivät enää uskalla mennä sisälle ravintolaan. Kun käytävässä on 90 asteen kulma, lintu ei uskalla mennä sisälle. Helppo niksi, jonka kertoi Siiliemo Kokkolasta.

Perinteinen vappuajelu moottoripyörällä. Tänä vuonna moottoripyöriä kokoontui Vaskiluotoon satamäärin.Katsojiakin oli todella paljon katujen ja teiden varsilla. Onneksi tuli puettua hyvin, sillä sää oli hyytävän kolea.

Äsken istutin ensimmäiset orvokit. Ne kestävät pieniä yöpakkasiakin. Kiitollisen kaunis kukka. Orvokki tuo aina mieleen Kerttu-äidin. Hän rakasti orvokkeja yli kaiken.

Kevät tule jo!

Siilitalon väki kävi talvilomalla Lapissa. Hiihtolenkkejä, laskettelua ja leppoisaa oleilua, niistä on hyvä loma tehty. Lapissa talvi pitää luontoa otteessaan vielä pitkään. Luntakin oli paikka paikkoin lähes metri.

Maisemat olivat niin kauniita, että kuvia olisi voinut ottaa jokaisen laen päällä. Jokaisesta kitukasvuisesta puusta, pilvistä ja lumesta.

Vaan kevät antaa odottaa itseään läntisessäkin Suomessa. Muutama ruohomätäs pilkottaa jo puutarhassa. Siileiksi olen niitä välillä luullut. Ruohosiilejä ne ovat, sillä siilikaverini ovat vielä horroksessa. Toivottavasti rasvaa  on riittävästi piikkitakin alla. Horrosjaksosta tulee pitkä!
Pupu nauttii päivisin pieninä annoksina aurinkoa. Kissa paistattelee päivää rappusilla tuulen suojassa.

Nenä punaisena kissa istui maanantaina jäniksen purkaman lyhteen seassa. Niin jännittävää. Ja mitä hajuja!

Kevät tule jo, etteivät siilikaverini nääny kuoliaiksi.

Latua!

Tejuka-lehti 6.2.2013

Latua!

Avasin hiihtokauteni loppiaisena. Aluksi sukset lipsuivat ja jäinen latu oli hankala hiihtää mutta vähitellen kroppa lämpeni ja hiihtokin alkoi sujua. Hiihdellessä ajatukset karkasivat kansakouluaikoihin. Kansakouluaikana oli pakko hiihtää. Koulut kilpailivat keskenään ja kaikkien oppilaiden piti hiihtää varsin paljon talven aikana. Voittajakoulu sai palkintoja ja kunniaa. 

Mutta ne välineet! Kamalat laudanpalat jaloissa hiihdin talvella lyhyen koulumatkani ja kaikki ne koulun pakolliset hiihtoreissut. Usein oli itku kurkussa. Menikin yli 20 vuotta ennen kuin ostin sukset ja kokeilin hiihtoa uudelleen. Osallistuin jopa yksiin kyläkisoihin huonolla menestyksellä, sillä appiukon voitelu meni täysin poskelleen. Lapissa kokeilin hiihtoa kymmenisen vuotta sitten hyvillä lainavälineillä mutta silloinkin jokin vielä ahdisti. Vasta viime vuonna karistin ikävät koulumuistot mielestäni ja hankin kunnon varusteet. Hiihtelin paljon helpoissa maastoissa ja opin jopa vähän nauttimaan lajista. Mietin kuitenkin edelleen, mikä meni pieleen kansakouluaikana? Olisiko yksi onnistumiskokemus valanut uskoa pieneen hiihtäjään? Olisivatko paremmat välineet innostaneet? Mene ja tiedä.

Loppiaisena näin joitakin perheitä, jotka keskustelivat kiivaasti ladulla ja ladun varrella. Jälkikasvu näytti harrastavan ladulla makaamista ja kiukuttelua hiihtämisen sijaan. Vaikutti kummasti tutulta. Itse raahasin oman lapseni lähiladulle velvollisuudesta. Tenava raahusti perässäni kuin teuraalle vietävä lammas. Tytär oppi hiihtämään tyydyttävästi mutta ei hän ladulle varmaankaan mene vapaaehtoisesti.

Hyviäkin koulumuistoja on toki jäänyt mieleen. Keskikouluaikana äidinkielen opettaja kertoi lukeneensa jouluaiheisen esitelmäni naapuriluokalle.  Muistan opettajan innostuksen ja tajusin onnistuneeni hyvin. Suuri vaiva, jonka olin nähnyt esitelmää tehdessäni, ei ollut mennyt hukkaan. Upea tunne, jonka muistan vieläkin. Opettaja arvosti minua ja tekemistäni. Minua.

Koulussa opettajalla ja kotona vanhemmilla on valtava merkitys lapsen itsetunnon kehittymiseen ja siihen, miten lapsi asiat ja itsensä kokee.  Hyväksytään hyristen, kun koe tai asia on onnistunut.  Ei jaella kehuja vain kympin lapsille vaan myös niille, jotka yrittävät ja onnistuvat. Kehutaan pienistäkin onnistumisista.

Suomalaisten perisynti tahtoo olla itsensä vähättely ja aliarvioiminen. Esimerkiksi suomalaisessa keskustelukulttuurissa itsensä vähättely ja alentaminen tuntuvat suorastaan kuuluvan asiaan: "Tämä on vain tällainen pieni käsityö.” "Kun minä nyt vain olen tämmöinen." ”No, tämä nyt vain on tällainen halpa lahja.” Suurin osa suomalaisista kaipaisikin tervettä itsetuntoa, johon kuuluu oman itsen kunnioittaminen ja arvostaminen sekä sellaisten asioiden tekeminen, jotka ovat itselle hyväksi. Vaatimattomuus toki kaunistaa, nöyryys opettaa kuuntelemaan ja ottamaan huomioon muut ihmiset mutta liika vaatimattomuus on turhaa ja ärsyttävää. Ehkäpä suomalainen saa tiettyä nautintoa itsensä alentamisesta. Mutta eiköhän ainainen aliarviointi ja itsenä vähättely jo riitä. Näin vuoden alussa täytyisi uskaltaa antaa kiitos ja kehu sinne minne ne kuuluvat, myös itselle.

Latua!

Jänöjussit

Puutarhassa on käynyt jo pitkään iso jänis syömässä lyhteitä ja lintujen tiputtamia siemeniä.   Naapurien omenapuut saavat toivon mukaan olla rauhassa, kun olemme urakalla syöttäneet jo viime talvena hommattuja lyhteitä.

Olisipa hyvä kamera. Nyt saisin mukavan kuvan, sillä tänään jäniksellä oli kaveri mukana.Kaverukset kyyhöttävät vierekkäin lyhteen vieressä korvat tutkina vipattaen.

Jänöjussi puputti, juu, juu, juputti. Suu supussa suputti, korvat hupussa huputti. 

Silmät ristissä ripitti, pakoon juosta kipitti. 

(Kirsi Kunnas)

Puutarharusakko

Pitkin talvea puutarhassamme on käynyt iso rusakko. Se järsii kaikessa rauhassa orapihlaja-aitaa, kriikunapuun oksia ja keksipä se lintujen lyhteetkin. Tai kai pitää tunnustaa, että se sai yhden ihan omankin lyhteen matalaan pensaaseen... Rusakko teki siitä aika nopeasti selvää.

Joku ilta pyydän rusakon yhteiskuvaan Pupun kanssa. Aika lähekkäin ne ovat jo olleetkin. Pupu rappusilla ja rusakko kolmen metrin päässä lyhdettä nakertamassa. Jos ihan rehellisiä ollaan, Pupu pelkää rusakkoa. Istuu hievahtamatta rappusilla, kun rusakko on pihassa. Ei uskalla edes naukua sisään. Ei taida yhteiskuvasta tulla mitään.

Pelastetaan sohva ja nojatuolit

Siilitalon vehmas kissa on raapinut nojatuolit kurjaan kuntoon ja uudehko sohvakin on alkanut kiinostaa. Olemme kokeilleet pippuria, kissakarkoitetta, huutoa, käsien läpsytystä ja rauhallista valistusta. Mikään ei ole tehonnut.Varsinkin aamuisin, kun väki nukkuu, on kissa mööpelien kimpussa. Varma keino saada porukka ylös!

Tänään minulla on vapaapäivä ja heti aamulla perehdyin raapimisasiaan googlettamalla. Ja yksi testaamaton keino löytyi - Feliway-suihke silloin tällöin kalusteisiin.  Feliway ei ole karkoite vaan  se sisältää kissan omaa naamaferomonia, samaa jolla se merkkaa paikkoja. Testi alkakoon!

Pihabongaus 27.1.2013

Tänään osallistuin Pihabongaus-tapahtumaan ja tarkkailin tunnin ajan lintuja pihamaalla. Tuulinen sää verotti lintuja. Ruokintapaikalla kävi pari pulua eli kesykyyhkyä, kolme pikkuvarpusta, kaksi varpusta ja Pupu-kissa huomasi naapurin aidassa vielä lopuksi talitiaisen. En minä kovin montaa lintua tunnistakaan, joten täytyy olla ihan tyytyväinen tulokseen.

Ystävä antoi minulle uuden vuoden lahjaksi siilin, joka on tuoksuva paperipaino. Kaunis ja niin ilmeikäs. Minulle se hymyilee. Odotellemme yhdessä kevättä.