24.12. Joulukynttilät

Kynttilät kodeissa palavat,

kauniit juhlavalkeat,

koska meillä on joulu.

Lapsi on kirjan aukaissut,

suurta sivua katsellut,

koska meillä on joulu.

Lasta kovasti nukuttaa,

unta hän näkee ihanaa,

koska meillä on joulu.

Aale Tynni

23.12. Joulupatja

JOULUPATJA

eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.

2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.

3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.

4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja –eläinten kans.

5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine

on kiället.

6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat. 

-Heli Laaksonen-

                                         Siilitalon kissa näyttää mallia 

22.12. Kettu

Katja Ketun Kätilö löytyi kirpputorilta kahden euron hinnalla. Ei ole enää kirjallisuudella arvoa...Kätilö perustuu ainakin osittain tositapahtumiin. Kätilö Villisilmä rakastuu saksalaiseen SS-upseeriin. Noita tai noitien sukua oleva Villisilmä on vahva Lapin nainen.
Kätilö on rankka tarina vankileireistä, saksalaissotilaiden morsiamista ja Lapin sodasta. Ketun kieltä ja murteen käyttöä on ylistetty.   Kieli on rajua, rivoa ja kirjailija käyttää paljon uudissanoja.Ristiriitaisin tuntein luen Kätilöä. Vankileirikuvaukset ovat kauheita mutta kiinnostavia. Teksti kyllä vie mukanaan. Mutta luonnonkuvaajana hän ei mielestäni vedä vertoja Kerstin Ekmanille.

Anna anteeksi, Johannes.
Mutta niin tekee nälkä ihmisestä elukan kaltaisen. Rikoin suutuspäissäni sen ainoan kauniin esinnen mitä meillä olisi täältä kotiinviemiseksi. Hakkasin kohokoristellun lukon auki kirveellä varoen rikkomasta puupintaa, ihan sinun vuoksesi. Mutta mitä siellä oli? Ei ollut ruokaa ei. Melkein naurattaisi jollei juuri syömäni vahakynttilä kurnisi vatsassa.

Katja Kettu, Kätilö 2011

Tuomaan päivä 21.12.

Apostoli Tuomas Kaksosen tehtäväksi on koitunut tuoda kristikunnalle joulu ja samalla julistaa joulurauha. Tavallisimmin se ilmaistaan lauseella:"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti (7. tai 13.1.) pois sen viepi" tai "Tuomas kulta joulun tuopi, Hiiva-Nuutti sen pois viepi."

Nyt pitäisi Siilitalossakin olla kaikki kunnossa, sillä ennen vanhaan Tuomaasta alkoi joulurauha vaan ei ole mikään kuin ennen. Monta asiaa on vielä hoitamatta. Ei voi vielä laskeutua joulupatjalle tai siis pirtin oljille.

Keski-Pohjanmaalla on tavattu piiskata lapset Tuomaana - näin on saatu joulurauha. Minä taidan piiskata matot. Eikä ole ruuaksi sian sorkkia, vaan kalaa ja Aroma Bagerin ihanaa leipää.

Lisää vanhoista tavoista voi lukea Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta. Mukavia havaintoja, sääennustuksia ja vanhaa kansanperinnettä.

20.12. Koiramäen joulukirkko

Keskiaikainen Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi tuhopoltossa 1997. Ehtoollisviinejä etsinyt kulkija halusi hävittää jälkensä ja poltti koko kirkon!
Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkon tuotto on lahjoitettu kirkon uudelleenrakennustyöhön. Kirkko on näkemisen arvoinen. Samaten maisema kirkon ympärillä.

Koiramäen joulukirkko kertoo Koiramäen Killen ja Elsan joulukirkkomatkasta.

Metsäkulman Antti-isäntä nuokkuu ja tuhisee penkissään. Ei ole ihme, jos häntä nukuttaa, sillä Metsäkulman talo on niin kaukana, että väki on lähtenyt joulukirkkoon jo eilen illalla. Onneksi unilukkari kolistaa pitkää sauvaansa lattiaan ja herättää Antin - muuten häneltä olisi mennyt koko joulusaarna ohi korvien.

Mauri Kunnas, Koiramäen joulukirkko, 4.p. 1998

                                                                                    

19.12. Pöllön kutsu

Siilitalon kirjahyllystä löytyy myös Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan (I Heard the Owl Call My Nam). Cravenin lämmin romaani ilmestyi ensimmäisen kerran Kandassa 1967 ja suomeksi 1984. Jostakin syystä meillä on isotekstinen painos. Lahjakirja on kulkeutunut takaisin Siilitaloon.
Kun teos ilmestyi, sen sanottiin olevan viisas, pitkäikäinen, vähä-ääninen, hiljainen, arvokas jne. Sitä kaikkea se on. Cravenin kieli on yksinkertaista mutta rytmikästä. Itkettävän kaunis kirja.

Yhdysvaltojen luoteisrannikolla piispa kuulee, että yksi nuorista papeista sairastaa parantumatonta syöpää. Piispa päättää lähettää papin kaukaiseen intiaanikylään kertomatta sairaudesta mitään. Pappi oppii paljon Kingcome-kylän intiaaneilta, luonto on koko ajan läsnä. Intiaanikyläkin elää viimeisiä vuosiaan, sillä kylän nuoret lähtevät kaupunkeihin. Uskollaan ja inhimillisyydellään Mark voittaa intiaanien ystävyyden ja saa seurata läheltä, miten vanhat tavat ja  kokonainen kulttuuri katoaa.


-Entä sen kansan nimi, johon heimonne kuuluu? Antropologian kirjoissa se kirjoitetaan kwakiutl.
- Kvakiootl. Ja Mark kuunteli eikä osannut sanoa, oliko sana kvaguutl, kvakiital tai kvakviitol.
- Entä sen kannibaalin nimi, joka asui maailman pohjoisella äärellä?
- Bakbakvalanuksivae. Ja se valui päällikön huulilta kuin vesi.
- Mitä mahdollisuuksia hänellä oli, kun hänellä oli sellainen nimi? Entä minulla? Enhän pysty edes kirjoittamaan tai ääntämään heimon nimeä.
- En pysty kirjoittamaan minäkään, päällikkö sanoi.  - Aloittakaa jostakin helpommasta. Yrittäkää sanoa, mitä kuuluu. Weeksas-weeksas.
Sen jälkeen kun Mark tapasi intiaanin polulla, hän sanoi:"Viikses", ihan niin kuin päällikkö oli sanonut, ja hän näki huumorin nousevan heidän silmiinsä.

Margaret Craven, Kuulin pöllön kutsuvan, 1984

18.12. Veikko Sinisalo

Muistan vieläkin, kun istuin koulun voimistelusalin kovalla penkillä ja lavalle astui Veikko Sinisalo. Sinisalo lausui runoja ja kaikki istuivat hiljaa. Hauskoja runoja, voimakkaita runoja ja mikä taito! Veikko Sinisalo oli jotakin sellaista, mitä maalaiskoulun mukula ei ollut koskaan kuullut. Onneksi muistot ovat säilyneet.

Niiden sedällä oli pyssy, ja se ampui sian.

Äiti ei tietysti meitä päästänyt 

katsomaan.

Mut pojat oli ihan lähellä ja selittivät meille.

Me leikittiin sianampumista monta päivää.

Yksi oli sika, ja sai tehdä paljon,

kaatua ja heilutta jalkoja,

ja ensin vinkua ja röhkiä,

mut Riitta pelkäs oikeesti, kun sitä 

ammuttiin.

Ja pojat vei meidät tallinvajaan

katosmaan, kun sika roikkui siellä,

meitä nauratti kauheasti

kun se oli niin suuri ja niinkuin ihan

                                               alasti.

Maila Pylkkönen, Monologit, 1976 (koottu yhteen kokoelmat Arvo (1959), Ilmaa (1960) ja Valta (1962)

17.12. Ruokaa ja dekkareita

Siilitalon väki on kyllästynyt väkivaltaiseen rikoskirjallisuuteen. Norjalaisen Jo Nesbön kirjat ovat mukaansatempaavia ja Harry Hole ihana renttu mutta väkivaltaa on liikaa uusimmissa kirjoissa. Se kuvottaa.

Onko Siilitalon väki vanhentunut, kun rauhalliset Maigret-tyyppiset poliisit kiehtovat nykyään enemmän?
Donna Leonin Guido Brunetti tutkii murhia Venetsiassa ja kirjallisuuden professorina toimiva vaimo hemmottelee miestään hyvällä ruualla.

Koska Brunettilta oli jäänyt Marcon takia lounas väliin, hän otti hyvällä omallatunnolla vastaan toisenkin lautasellisen pinaatti- ja ricottakreppejä, joita Paola oli tehnyt alkupaloiksi. (s.190)

Donna Leon, Sokea rakkaus. 2005

Donna Leonin kirjoja on käännetty yli 20 kielelle mutta ei italiaksi.

16.12. Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä on saanut suuren määrän palkintoja (August-palkinnon, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon jne.), eikä syyttä.
Romaani kertoo vihasta, rikoksesta ja pelosta. Se on salaperäinen, kiehtova ja välillä hyvin musta. Luonto on koko ajan läsnä ihmisten elämässä karun kauniina ja välillä hyvin pelottavana.

Annie muuttaa Tukholmasta pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään aloittaakseen uuden elämän tunturin kupeessa asuvan miehen kanssa. On kuuma juhannus, kun murha tapahtuu. Rikos muuttaa Annien ja kyläläisten elämän. Mitä tapahtuu, kun kaikki turvallinen katoaa ihmisen ympäriltä? Erilainen rikosromaani, joka kannattaa lukea kaikessa rauhassa luonto- ja ihmiskuvauksista nauttien.

Kun hän pääsi ylemmäs ja sai jalkojensa alle lujaa, jäkälän peittämää kalliota, sade tuli tuulenpuuskien mukana eikä hän nähnyt merta. Hän kyyristyi ja odotti parempaa näkyvyyttä, mutt ailma sen kuin paksuni. Hän istui tunturin pilvimyssyn keskellä ja valui vettä. Hän tajusi ettei ikinä löytäisi parempaa polkua. Pikemminkin hän oli vaarassa eksyä.

Joku on myös vapauttanut kirjan ja siitä löytyy merkintöjä Bookcrossing-sivustolta.

Kerstin Ekman, Tapahtui veden äärellä, 1997.

15.12. "Talavella hiihretähän ja kesällä nairahan."

Siilitalossa viljellään sattuneesta syystä pohjalaisia paukahroksia. Onpa niitä joskus tilattu toiselle puolelle Suomea illanistujaisiinkin. Pohjalainen huumorintaju on ronski ja tapa puhua suora. Ei siis kannata loukkaantua vaan nauraa hörsköttää mukana. Tässä muutamia paukahroksia:

Oikeen tuloo ittiänsä ikävä, sanoo flikka ku peilinsä rikkoo.

Uukuta akka, notta osajan sänkyhyn.

En minoo mistää sivusta, minoon keskeltä mettää, sanoo Härmän poika.

Ei se luikoo mitää, mutta se kössährös, sanoo paappa ku katolta putos.

Talavella hiihretähän ja kesällä nairahan.

Veloosta pääsöö maksamalla ja synniistä katumalla, mutta häjystä akasta ei millää.

Korvakuulolla se koiraki haukkuu.

Kyllähän täältä näinki pääsöö, sanoo paappa, ku lautehilta putos.

Mihinkähän menis, josei olis kotua, sanoo entinen poika, kun ei friioohin päässy.

Hajus kasvaa, jos vain saattaa olla.

Sedän suuri keikka

14.12.

Rahat alkoivat olla lopussa eikä ruoassa ollut kehumista. Äiri sanoi, että siitä puuttui proteiineja
-Juu, ne Winni kyllä pihistää aina meidän nenän edestä, pikku Bertram huusi. Hän luuli, että äiti oli puhunut rusinoista. Mutta nyt setä sanoi, että pian kaikki muuttuisi. me saisimme uusia vaatteita ja hyvää ruokaa vaikka äiti olikin sairas ja isä ilman työtä kun se oli vankilassa ja setä oli joutunut poliisia pakoillessan painumaan maan alle meidän kellariin. Setä oli suunnitellut suuren keikan: me - pikku Bertram, Oscar ja minä - ryöstetään yksi miljonääripentu ja saadaan mahtavat lunnaat.

Sedän suuri keikka on Bjarne B. Reuterin kirjoittama riemastuttava tarina 70-luvulta.Reuterin tarinoista pitäisivät varmasti tämänkin päivän lapset.

13.12. Monesko sivu?

Siilitalossa on tapana lukea aforismeja, runoja tms. "Anna sivunumero." "Monesko aforismi?" "Monesko runo?"
Tosi mukavaa puuhaa. Tänään on  kolmastoista päivä eli otan Paul Coelhon Elämä - kauneimmat mietelauseet -kokoelmasta sivun 13. Kolme aforismia. Hm, valitsen summanmutikassa kolmannen:

Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida 
ja jotka uskaltavat elää unelmaansa.
Jokainen omien kykyjensä mukaan.

Valkyriat

12.12. chick lit

Siilitalossa vallitsee hämmennys, sillä emäntä on matkoilla. Kissa ei saa nukuttua kunnolla, eikä silloin nuku oikein Siilitalon isäntäkään. Mutta ei huolta - illalla on koko jengi koolla.

Mitä pitäisi ajatella chick lit -kirjoista? Pinkit kannet ja  kansien välissä tarinoita sankarittarista, jotka ovat nuoria, kaupunkilaisia ja aika usein varsinaisia uraohjuksia.  Päähenkilöt taistelevat työelämässä, shoppaillevat, juhlivat ja etsivät elämänsä miestä.

Ovatko chick lit -kirjat roskaa vai  hyvää viihdettä? Moni nimekäs kirjailija mm. Doris Lessing on sanonut, että chick lit -kirjojen lukeminen ja kirjoittaminen on ajan tuhlaamista.  No, jokainen lukee, mitä haluaa. Onhan Juha Vuorisellakin omat faninsa. Ja onhan Siilitalon emäntäkin lukenut joskus Hilja Valtosta, aikansa chick lit -kirjailijaa.
Yksi suosituimmista chick lit -kirjailijoista on Sophie Kinsella. Mitäpä sanotte tästä takakansitekstistä?
"Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.
Kodin hegettäremme ryhtyy hommiin - ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelupaikalle ja äkkiä! Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja pulereemaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa."
Sophie Kinsella, Varsinainen talousihme

11.12. Kissoista

Kissoista on kirjoitettu aika paljon kaunokirjallisia tekstejä. Vicky Myronin Kirjastokissa oli itkettävän ihana. Kaarina Helakisa on kirjoittanut saturomaanin Ainakin miljoona kissaa. Willian S. Burroughsin Kissa sisälläni sisältää lyhyitä kissatarinoita mutta niitä en ole (vielä) lukenut.Kaikki tuntevat Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännän ja  Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira.

Doris Lessingin Kissoista pidin paljon.Kissoista on tarinakokoelma kirjailija Lessingin kissoista, kesyistä ja villeistä.Lessing keskittyy muutamaan kissaan ja tulee kertoneeksi samalla myös omasta elämästään. Kirjailija tuntee kissat hyvin ja osaa kuvata niiden persoonallisia piirteitä oivallisesti.

Jos kissa kerran näkee painajaisia niin varmaan se myös näkee miellyttäviä ja kiinnostavia unia niin kuin mekin. Ehkä se unissaan pääsee paikkoihin jotka ovat minullekin unista tuttuja, mutta en minä ole kohdannut sitä siellä. Minä uneksin kissoista usein, kissoista ja kissanpennuista, ja minulla on velvollisuuksia niitä kohtaan, sillä kissaunet ovat aina muistutuksia velvollisuuksista.
Doris Lessing, Kissoista (2.p.2009), s. 206

10.12., onko Jumala tyrinyt Pohjanmaalla?

Kuulin eräänä iltana kirjaston kirjallisuusillassa Pekka Mellerin kertovan veljestään. Kerronnan sävy oli toteavaa, ei kehuskelua mutta ei vähättelyäkään. Pekka Melleri ei ollut viimeisinä vuosina lainkaan tekemisissä Arto Mellerin kanssa. Viinanhuurutko erottivat?
Arto Melleristä kirjoitin seminaarityön, hänen runojaan luin ja arvostin. Arvostan vieläkin suunnattomasti.

Esikoiskokoelma, Schalaageriseppele ilmestyi 1978 ja siitä asti hän oli Suomen kirjallisuuden kärkinimi. Finlandia-palkinnon Melleri sai 35-vuotiaana runokokoelmastaan Elävien kirjoissa (1992). Sukupolvensa johtaviin runoilijoihin kuulunut Arto Melleri oli kuollessaan vasta 48-vuotias.

Olen monet kerrat lainannut Mellerin runoa Jäähyväiset. Tässä runossa kiteytyy Pohjanmaa kauneus ja karuus. Lakeuden kylmyys ja kauneus. Arto Melleri on lakeudelta. Täältä on lähdettävä pois voidakseen kirjoittaa lakeudesta, Pohjanmaasta. Vai pitääkö?

JÄÄHYVÄISET
Joulukuun lakeus tuomittu tundraksi
ja juna lähdössä
            päin sankkoina metsinä
                  raakkuvaa 
                      pohjoisen kitaa,
juna lähdössä, ja
             kaikki luuni soivat
                   nälkää, ja 
                         kaipausta sinuun.
Lautapää viima lennätti aukeilta lunta,
märkää kuin vettyneiden virsien humina.
Seison sohjossa Seinäjoen asemalla,
ratapihalla jolla oli autiota ja kylmää
              kuin Jumala Pohjanmaalla 
                      olisi tyrinyt
                            koko luomistyönsä.
Juna lähti. Minun laulussani
yksinäisyys hioi veitsiään,
tulin asemahlliin keskelle
suurin alasikyyneleinä pulppuavia ikkunoita
ja katsoin silmäni kuiviksi
tyhjiä kiskoja sinun jälkeesi,
sinun joka lähdit
             päin sankkoinan metsinä
                   raakkuvaa
                           pohjoisen kitaa.

9.12. Anna, Anne, Anu, Annika...onnea meille kaikille nimipäiväsankareille!

Sain 2010 joululahjaksi ystävältäni Teemu Kupiaisen ja Stefan Bremerin teoksen Viulunsoittaja kadulla - es muss sein (Teos, 2010).
Aivan mieletteömän upea tarina, reportaasi alttoviulistista, katusoittajasta. Teemu Kupiainen on harrastanut katusoittoa aktiivisesti vuodesta 1996.  Kupiainen solmii Bachin avulla kontakteja ja lumoaa soitollaan katulapset, kerjäläiset, munkit, paimenet, liikemiehet ja tietenkin myös turistit. Eläimetkin saavat kuulla hienoa soittoa. Stefan Bremerin valokuvat kehystävät Kupiaisen pohdintoja musiikista ja elämästä.
Äänitteitä, kuvia ja tarinaa katusoitosta on myös osoitteessa: www.teemukupiainen.com


14.5.2005 Malagan lentokentän lähistöllä

Makaan ruohikossa taivasalla kymmenen metrin päässä isosta tiestä. Taivas on kirkas ja hengitys höyryää otsalampun valossa. Saavuin aiemmin illalla Malagaan, kello 21.40. Istahdin lentoaseman ulkopuolelle ja aloin soittaa. Kaksi pientä lasta tuli heti kuuntelemaan. Vaikka soitin kurjasti ja lapsille oli varmaan ihan se ja sama mitä soitin, soitin kuitenkin lempimusiikkiani lempiyleisölleni. Oli hyvä olla. Ja niin taisi olla lapisllakin. Kävelin pari kilometriä Marokkoon päin. Aamulla yritän liftata. (s. 77)

8.12. ja tomaattilimppua

Porin tien varressa Närpiössä on kasvilavaravintola, Linds kök. Sieltä saa lähiruokaa, joka on todella maukasta. Ruokia koristavat syötävät kukat, yrttejä käytetään runsaasti ja tomattiia lisätään vähän joka ruokaan. Kasvilavaravintola on vihreä keidas, jossa vieraat saavat ruokailla tomaattikasvien ja mansikantaimien ympäröimänä lime- ja mandariinipuiden katveessa.

Löysin taannoin kirpparilta Lindin keittiön keittokirjan, jossa on muutamia Maria Bergin ideoimia reseptejä. Maria sai 2006 suomenruotsalaisen Martta-järjestön (Martha Förbundet) ruokakulttuuripalkinnon.

Marian tomaattilimppu
(neljä limppua)

1 kg kypsiä tomaatteja
1 1/2 dl siirappia
1 1/2 dl vettä
50 g hiivaa
1 dl rusinoita
1 1/2 rkl fenkolia
3 dl ruisjauhoja
14-18 dl vehnäjauhoja (määrä riippuu tomaattien mehukkuudesta)
2 tl suolaa

Kuorimattomat tomaatit soseutetaan tehosekoittimessa. Siirappi, rusinat, suola ja fenkoli lisätään. Seos saa vetäytyä kolmisen tuntia. Sen jälkeen liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja vaivaa taikina. Anna nousta n. 40 minuuttia. Muotoile taikinasta neljä limppua ja anna jälleen nousta n. 30 minuuttia. Pistele limput haarukalla ja sivele päälle siirappivettä.

7.12. Muistojen aikaa

Ruusuja sulle antaisin mutt` mistä niitä saan kun halla vei kaikki kukkaset ja lumi peitti maan.

Näin kauniisti kirjoitti minulle 25.12.1963 naapurin Tapani

6.12. Tuntematon sotilas

Vedin lipun salkoon. Isä oli lähes viisi vuotta sodassa. Isä, isänmaa, Suomi. #suomi #itsenäisyys

Siinä on itsenäisyystwiitti. Koska Tuntematon sotilaan -elokuvaversion esityksestä tehtiin suuren luokan pelleily, kannattaa avata Väinö Linnan teos. Sitä voi lukea mihin aikaan päivästä tahansa.

– Kuulkaapas, Rokka. Te näytte vakaasti pyrkivän avoimeen konfliktiin kurin kanssa.
– Mikä sellane on? Puhu miul iha selvää suomee. Mie oon
pientilalline Kannakselt enkä mie ymmärrä noi hienoi sannoi.
– Te olette niin kuin sotilaskuri ei liikuttaisi teitä ollenkaan.
– Ei se minnuu liikutakka.
– Se alkaa liikuttaa.
– Ei se ainakaa minnuu metla käes pane heilumaa.
– Metla. Enköhän minäkin saisi vastauksia suomeksi!
– Et sie tiijä mikä metla on? Luuvvaksha sitä lännes sanotaa.
Kumpane siun mielest on oikein?
(Väinö Linna, Tuntematon sotilas)

 

5.12. ja Ian McEwan

Brittikirjailija Ian McEwan, voi mikä kirjailija. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän ansaitsisi! Ihan samalla tavalla kuin Ulla-lena Lundberg ansaitsi Finlandia-palkinnon teoksestaan Is.

Yhdeltä istumalta Siilitalon emäntä luki Lauantain - tarinan vapaapäivästä, joka muuttui painajaiseksi.
Lauantai kertoo yhdestä lauantaista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Vaikka kyseessä on vain yhden päivän tapahtumat, siinä kerrotaan myös neurokirurgi Perownen menneisyydestä, perheestä ja työstä.

McEwanin teos kertoo hienosti, miten joillakin tapahtumilla voi olla kovin suuri merkitys yhden perheen elämässä. McEwan kirjat ovat vähäeleisiä mutta kuitenkin niin paljon sanovia. Kieli on upeaa.

"Sinun isälläsi oli se. Nyt se on myös sinulla."
Hän tuntee itsensä noitatohtoriksi, joka langettaa kirouksen. Baxterin ilme on vaikeselkoinen. Hän kohottaa vasemman kätensä epämääräiseen hapuilevaan eleeseen, jonka tarkoitus on pysäyttää tilanne. 

Ian McEwan, Lauantai, 2006

Finlandia-palkinto 4.12.

Minä veikkaan, että Pirjo Hassisen Popula saa Finlandia-palkinnon.Valinnan julkistaa presidentti Tarja Halonen tänään noin klo 13.10.

Pirjo Hassisen Popula on ajantasainen analyysi suomalaisesta yhteiskunnasta, pahoinvoinnista ja poliittisen ääriliikkeen toimintamekanismeista. Hyödynnetyistä satiirin piirteistä huolimatta romaanissa luodaan karikatyyrien sijaan psykologisesti tarkkanäköisiä muotokuvia ihmisistä, joita olemme. "Popula"-puolueen kansaan menevä puheenjohtaja jää romaanissa sivurooliin, kun sen sijaan seurataan puolueen vaikutuspiiriin ja ahdinkoon ajautuneiden eri-ikäisten ja eritaustaisten Pirjon ja Pertun mielikuvituksellisia edesottamuksia. Hassisen poikkeuksellisen luova kielenkäyttö ja sen myötä paikoin pilkahteleva vino huumori edesauttavat teoksen karun yhteiskunta-analyysin hätkähdyttävyyttä.
(Finlandia-raadin perustelut)

On talvi, 3.12.

Leif Färding oli vaasalainen runoilija, hippisukupolven runoilijaksi kutsuttu. Nuorena kuolleen Färdingin runot ovat pieniä. Joskus ne ovat luontokuvia, joskus täynnä haaveita. Mutta viimeisissä runoissa valo on sammunut, elämänilo kuollut.

Tähän vuodenaikaan sopii tämä runo:

Et palaa enää sellaisena

kuin näin sinut syksyn ikkunan alla,

valkea liina kaulassasi

teit talvelle tietä
ja talvi tuli,
paleltaa.

Leif Färding, Seitsemän vuoden runot, 1979

Joulukalenteri 2.12.

Miltä paikkakunnalta olet kotoisin? Douglas Adamsin ja John Lloydin The Meaning of Liff, suomeksi Elimäen tarkoitus (suom. Silja Hiidenheimo et al.) on hassunhauska listaus joutosanoja, jotka roikkuvat tienviitoissa merkitsemässä jotakin paikkaa.

TEUVA (s.)
Tiskien viimeinen lusikka.

KOKKOLA (s.)
Perverssi ruokamöykky.
Kokkolat, jotka ovat yleensä höyrävän kuumia ja hyvin tarttuvia, putoavat poikkeuksetta lusikasta isännän hyvinkiillotetun palisanteripöydän pinnalle.

VAASA (s.)
Mitta, jonka verran kesämökkinaapuri siirtää rajapyykkiä talven aikana.

ESPOO (s.)
Liikennevälineessä oleva taulu, jossa esitetään viistoista ikävänsävyistä kieltoa ja toivotetaan viihtyisää matkaa.

VANTAA (s.)
Hiusten hikinen ja litistynyt tila sen jälkeen, kun on hiihtänyt kansanhiihdon pipo päässä.
"Jätkällä oli hiukset ihan vantaalla." - Alpo Ruuth

MUONIO (s.)
Naisten tapa lommistaa poskiaan tarkistaessaan peilistä onko tukka hyvin. Vrt. aunes.

AUNES (s.)
Naisten tapa pitää suuta auki ripsiväriä laittaessa. Vrt. muonio.

HELSINKI (s.)
Tietyntyyppinen hälytin. Se on ovelasti rakennettu niin, että se voi huutaa täydellä volyymilla kenenkään kiinnittämättä siihen mitään huomiota.

Siilitalon joulukalenteri

Siilitalossa joulua ei ole vielä paljoakaan ehditty valmistella mutta joulun tunnelmaan virittäydytään avaamalla joulukalenterin luukku joka päivä. Siilitalossa asuu lukemisesta ja paperin rapinasta pitäviä ihmisiä ja eläimiä.
Joulukalenterissa onkin kirjallisia katkelmia aina jouluaattoon saakka. Tekstit Siilitalon emäntä keräsi kirjahyllyjen aarteista. Monenlaista tekstiä on siis tiedossa.  Ja tästä se lähtee. Kukaa muistaa vielä  iki-ihanan Niken kavereineen?

1.12.

Yhtenä aamuna ei tarvinnut mennä kouluun, mutta se ei ollut vänkää, kun meidän piti mennä terveysasemalle, jossa tutkitaan ollaanko me sairaita vai hulluja. Meille oli annettu koulusta paperi, joka piti viedä kotiin. Siinä sanottiin, että jokaisen oli tultava terveystarkastukseen ja otettava mukaan rokotuskortti ja äiti ja poissaolotodistus. Opettaja sanoi, että meidät 'testataan'. Testaaminen tarkoittaa, että pitää tehdä pieniä kuvia, joista lääkäri näkee, onko hullu vai ei. 

Sempé & Goscinny, Nikke ja Nenä