Siilitalon kirjahyllystä löytyy myös Margaret Cravenin Kuulin pöllön kutsuvan (I Heard the Owl Call My Nam). Cravenin lämmin romaani ilmestyi ensimmäisen kerran Kandassa 1967 ja suomeksi 1984. Jostakin syystä meillä on isotekstinen painos. Lahjakirja on kulkeutunut takaisin Siilitaloon.
Kun teos ilmestyi, sen sanottiin olevan viisas, pitkäikäinen, vähä-ääninen, hiljainen, arvokas jne. Sitä kaikkea se on. Cravenin kieli on yksinkertaista mutta rytmikästä. Itkettävän kaunis kirja.
Yhdysvaltojen luoteisrannikolla piispa kuulee, että yksi nuorista papeista sairastaa parantumatonta syöpää. Piispa päättää lähettää papin kaukaiseen intiaanikylään kertomatta sairaudesta mitään. Pappi oppii paljon Kingcome-kylän intiaaneilta, luonto on koko ajan läsnä. Intiaanikyläkin elää viimeisiä vuosiaan, sillä kylän nuoret lähtevät kaupunkeihin. Uskollaan ja inhimillisyydellään Mark voittaa intiaanien ystävyyden ja saa seurata läheltä, miten vanhat tavat ja kokonainen kulttuuri katoaa.
-Entä sen kansan nimi, johon heimonne kuuluu? Antropologian kirjoissa se kirjoitetaan kwakiutl.
- Kvakiootl. Ja Mark kuunteli eikä osannut sanoa, oliko sana kvaguutl, kvakiital tai kvakviitol.
- Entä sen kannibaalin nimi, joka asui maailman pohjoisella äärellä?
- Bakbakvalanuksivae. Ja se valui päällikön huulilta kuin vesi.
- Mitä mahdollisuuksia hänellä oli, kun hänellä oli sellainen nimi? Entä minulla? Enhän pysty edes kirjoittamaan tai ääntämään heimon nimeä.
- En pysty kirjoittamaan minäkään, päällikkö sanoi. - Aloittakaa jostakin helpommasta. Yrittäkää sanoa, mitä kuuluu. Weeksas-weeksas.
Sen jälkeen kun Mark tapasi intiaanin polulla, hän sanoi:"Viikses", ihan niin kuin päällikkö oli sanonut, ja hän näki huumorin nousevan heidän silmiinsä.
Margaret Craven, Kuulin pöllön kutsuvan, 1984
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti